sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Kesäkukkia pistokkaista ja tulppuja


Tulipa tuossa käytyä Plantsussa pistokkaiden hankinta mielessäni. Plantsun pistokasvalikoima oli aika hyvä, vaikka pistokkaat olivat jo pari viikkoa sitten tulleet myyntiin ja sitä kautta parhaimmat oli varmasti jo valikoitu päältä. Verenpisaroiden ja petunioiden pistokkaita oli eniten jäljellä, kun puolestaan pelargonioista oli vain huonoimmat jäljellä. Kasvava pelargoni-innostus lienee syynä. Olisin voinut muutaman pelargonin pistokkaan hankkia, mutta jäljelle jääneiden pistokkaiden ollessa aika raaskuja päädyin muihin pistokkaisiin.

Pari valkoisen, kerrotun petunian pistokasta ja pari verenpisaraa tulin hankkineeksi. Aiemmin en olekaan kesäkukkien pistokkaita ostanut, joten saapa nähdä päättyykö tämä kokeiluni rehevien ja kukkivien kesäkukkien saamiseen vai munaanko näiden kanssa jotenkin. Toivon ensimmäistä vaihtoehtoa;)

   

 

Syksyllä varaston ikkunalle ruukkuun istuttamani ja pari viikkoa sitten sisälle tuomani punaiset Apeldoorn-tulppaanit ovat avanneet nuppunsa. Kukat ovat vahvan punaiset mustalla keskustalla. Joku voisi sanoa, että jouluiset, mutta minä sanon, että keväiset.

  

  

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille, ja rentouttavaa lomaa niille, joilla alkaa hiihtoloma huomenna!

perjantai 17. helmikuuta 2017

Kylvöpäivitystä sun muuta

Helmikuun alussa sain tehtyä vuoden ekat kylvöt. Multaan pääsi mm. ahkeraliisaa, petunioita, chilejä, keijunmekkoa, daalioita, mustasilmäsusannaa ja mansikkakoisoa. Tässä oli vasta alku, maaliskuussa olisi tarkoitus tehdä ns. pääkylvöt, kun kylvän loput kesäkukat ja tomaatteja.

Petunian pienet, mutta topakat taimet

Muut siemenet ovat reilussa parissa viikossa itäneet hyvin, mutta daalioissa, mustasilmäsusannoissa eikä mansikkakoisossa näy mitään itämisen merkkejä. Mustasilmäsusannan ja mansikkakoison hidasta itämistä en ihmettele, ne kun tulin kylväneeksi jo päiväysvanhoista siemenpussien jämistä. Noiden daalian siementen itämistä kyllä ihmettelen. Niiden siemenet olen tänä keväänä hankkinut, joten tuoreita niiden pitäisi olla. Ehkä peittelin niiden siemeniä liikaa. Pitää yrittää tehdä uusintakylvö lopuista siemenistä ja peitellä vain hyvin varovaisesti.

Terhakoita ahkeraliisan taimia

Chilin taimet

Ajattelin jakaa teille vinkin, jos vaivananne on banaanikärpäsiä tai harsosääskiä. Banaanikärpäset varmaankin kaikki tuntevat, mutta tuo harsosääski voi olla vieraampi tuttavuus tai sitä on luultu banaanikärpäseksi. Harsosääsket ovat siis pieniä lentäviä banaanikärpäsen kaltaisia ötököitä, jotka munivat kukkaruukkujen ja esimerkiksi taimipurkkien mullan pintaa ja joiden toukat syövät kasvien pikkuisia juuria aiheuttaen hentojen taimien kuoleman (isojen kasvien juuristo on sen verran vahva, etteivät nämä pääse niitä kurittamaan). Harsosääsket tulevat yleensä kaupasta ostettujen kukkien esim. joulukukkien mullan mukana. Niin minullakin taas alkoi joulukukkaostosten jälkeen sisätiloissa pörräillä niitä. 

No miten niitä sitten voi torjua? Olen löytänyt tämän vinkin joskus joltain puutarhapalstalta. Kyseessä on nesteansa. Sen tekeminen on helppoa: otat vain jonkun laakean kipon, johon lisäät vettä, sokeria, Fairya ja keltaista (elintarvike)väriä. Sokerinen vesi ja keltainen väri houkuttaa ötökät kipolle ja koskettuaan vettä ne hukkuvat Fairyn viedessä vedestä pintajännityksen. Ansa toimii hyvin ja kerää harsosääsket, banaanikärpäset ja muutkin pikkuötökät. Ansa sijoitetaan huonekasvien ja taimipurkkien läheisyyteen, missä ötököitä pörrää. Kannattaa kokeilla!

Siinä yhden nesteansan puolentoista kuukauden saldo.

Harsosääskien ehkäisyssä ja torjunnassa on hyvä vinkki myös antaa kasvien mullan pinnan kuihvahtaa kastelujen välillä ja esimerkiksi kattaa se vaikka lecasoralla. Näin harsosääsket eivät pääse munimaan mullan pintaan eivätkä toukat kehittymään.

Syksyllä varaston ikkunalle ruukkuihin istutetut sipulikukat ovat lähteneet hyvään kasvuun. Yhden tulppaaniruukun toin jo sisälle ja sen kukkanuput jo pilkistävät lehtien välistä.



Hyvää ja keväistä viikonloppua kaikille! Tervetuloa kaikille uusille lukijoille, kiva kun seuraatte blogiani. 😄