tiistai 5. joulukuuta 2017

Taas täällä - kesäkuvia talven pimeyteen


Terve taas tooodella pitkästä aikaa! Kiireinen loppukesä ja syksy ovat pitäneet minut tiukasti poissa täältä blogimaailmasta. Vähäisellä vapaa-ajalla ei vain ole jaksanut tänne blogiin mitään raapustaa, joten tämän oman blogin kirjoittaminen ja muiden blogien seuraaminen on jäänyt aika lailla hunningolle, sori.

Vaikka kiirettä on pitänyt, en ole pitänyt taukoa puutarhasta ja rehujeni kuvaamisesta. Kuvat ovat vain vähäisen ajan takia jääneet tietokoneelle ja kameraan talteen. Mutta mikäpä olisikaan parempi aika läväyttää verkkokalvoillemme kuvia kesän vihreydestä ja kukoistuksesta kuin tämä - jokseenkin masentavakin - pimeä ja märkä talviaika? Tässäpä siis vähän kesäkuvia (tietenkin juhlapäivän väreissä) teidän iloksenne, jotka olette tänne blogiini eksyneet piiiiitkän tauon jälkeen.

Luumukummulta löytyy puutarhassani eniten sinisiä kukkijoita.

Matalat ruiskaunokit olivat viime kesän ehdoton lempparini suorakylvettävistä.















Tiedän lopputalven ja tulevan kevään olevan todella kiireistä aikaa, mutta toivon silti ehtiväni tänne blogimaailmaan edes vähän useammin. Aika näyttää.

Vaikka suhteeni tämän blogin kanssa on on-off-mallia, toivon, että jaksatte silti roikkua mukana jatkossakin. ;)

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Ruusut ja pionit


Viime postauksessa jo lupailin kuvia puutarhani ruusujen kukinnasta. Tässä tulee ja vielä extran, eli pionien, kanssa. Olkaa hyvät! ;)

Suviruusun kukinta oli tänä kesänä runsaampi kuin vuosiin. Nyt sen loisto on jo kuihtunut. Teresanruusunkin kukintahuippu on jo ohitettu. Onneksi se tekee jokusia kukintoja syyspakkasiin saakka.

suviruusu









teresanruusu





valamonruusu

tarhakurtturuusu

Punalehtiruusun yksinkertaista kauneutta

Uusin ruusuhankinta ranskanruusu 'Merveille'.
Upea tumman lila väri!

Pionit aloittivat kukinnan viime viikolla. Nyt puutarhassa saa ihailla melkein vauvan pään kokoisia kermakakuilta näyttäviä kukkapalleroita. Ai että tykkään! (vaikka näiden takia saan stressata mahdollisista sateista...)

'Bowl of Beauty'



'Coral Charm'



Nimi hukassa. Olisiko 'Inspecteur Lavergne'?




'Duchesse de Nemours'?





Löytöpioni (taitaa olla 'Sarah Bernhardt')









Vielä on pionikukintaa tulossa

Hyvät viikon jatkot itse kullekin. Onko teillä jo pionien kukinta hiipunut vai löytyykö puutarhastasi näitä puutarhan kuninkaallisia? Tuntui, että tänä vuonna sai odottaa pionien kukintaa todella kauan. Onneksi nyt niitä saa ihailla. Vähän viileämmät päivät ovat nyt kivoja, kun kukinta kestää pidempään. Viikon lopuksi on tosin lupailtu helteitä! 😬